Blog/2010-06-02 MMAjatuksia

Nyt kun ollaan sitten rämmitty läpi jo useampiakin vapareita ja osa jopa voitokkaisia niin pienimuotoinen päätelmä olisi varmaankin paikallaan.

Ottaen huomioon molempien ottelijoidemme lyhyen aikajakson spekstatun treenaamisen nimenomaan varsinkin vapariin (muun curriculumin opettelun ohella siis) olen erittäin tyytyväinen näkemääni joka vain vahvisti sitä mitä olin jo aiemminkin uumaillut. Eli ei koulun tarvitse välttämättä olla mikään 'erityisesti vapaaottelua' treenauttava, ei varsinkaan amatööritasolla vaan kyllä curriculumin pitäisi täyttää tuonkin voidin tosin tietenkin riippuen koulun curriculumista, ainakin jos kyse on ns. MMA-koulusta. Tuon MMA käsitteenhän olen jo aiemmin jyvittänyt joten siihen on tämän artikkelin puitteissa turhaa lähteä häröilemään vaan jatkan nyt edelleenkin kokemuksissa jne.

Ottelijoitahan meillä on tällä hetkellä kaksi; Olli ja Ville joten tässä pikainen kertaus miten hommat rulettivat ja mitä parannettavaa jäi.

Villen eka matsi oli mielestäni seuraavanlainen ja takuulla on joillekin lukijoille tarjolla pussillinen pakasteharneitä nenään imaistaviksi johtuen näkökulmastani joka tietenkään ei ole neutraali eikä myöskään puolueeton. Matsi alkoi vahvasti Villen puolelta jo heti alussa mistä kova etujalan hook kick kielikin, lähellä hyvin lähellä oli ettei vastustaja jo näin varhaisessa vaiheessa pehmennyt käsiin. Iskujen vaihto oli verrattain yksipuolista ja helposti pystyi näkemään kuinka vastustaja ei pitänyt Villen arsenaalista pystyssä vaan pyrki viemään ottelua lattiaan tässä välillä onnistuenkin. Ja tässä sitten ensimmäiset herneet: Eikö matsia pitäisi arvostella tasapuolisesti pystystäkin eikä antaa pelkän maton ratkaista? Sitten lisää herneitä: Eikö maahanvientien purkamisesta pitäisi myöskin saada pisteitä? Neljässä tapauksessa viidestä Ville pystyi purkamaan vastustajan mattohallinnan ja silti 'tuomareiden yksimielinen päätös'.... Vähintään tasapeli olisi ollut oikeampi päätös! Vaan peli on peliä ja säännöt ovat sääntöjä eli nähdäkseni takedownit olivat ratkaiseva tekijä...

Helmi: Villen countterointi kun vastustaja yrittää saada jalkalukkoa, suoraan wingin treeneistä tuo eli sitä wingiä ei todellakaan treenata vain wingin takia :D

Nooh, sitten oli Ollin vuoro ja varsinaiset turpaanvetäjäiset saivat alkaa. Ollin vastustaja otti ennen otteluaan mahtavia ponnareita vaan pianpa oli pieksännän tulokset esillä eli liikkuminen oli jaloista kadonnut eikä naamakaan enää näyttänyt samalle. Vähintään kymmenen jabia kasvoihin meni läpi ja vähintään samanverran takajalan hook kickejä vastustajan reiteen sävelsi voiton fanfaareja. Kaikki kunnia vastustajalle silti, myönsi reilusti että pysyi pelkällä sisulla pystyssä :) Matossakin käytiin ja koska taktiikkana oli pysyä pystyssä niin mattopeliä ei pahemmin nähty vaan sitäkin enemmän pystyä. Ja aivan kuten yksi tuomareista sanoi 'pikkunättiä peliä, kunnon kamppailu-urheilua' :)

Helmi: Ollin side kick vastustajan vatsaan, perille meni ja vieläpä kehässä, miten niin side kickit ovat obsolete :D

Vielä kerran suuret kiitokset Lappeenrantalaisille, erittäin hienot puitteet kaiken kaikkiaan! :)

-- Sifu 2010-06-02 12:16:49


takaisin blogisivulle ...