Mitä on JKDFI
Mitä JKDFI (lyhennys termistä Jeet Kune Do Finland) oikein on ja mitä tuo nimi tarkoittaa? Mitä siellä opetetaan? Kilpaillaanko siellä? Matsataanko siellä? Entä onko siitä tarvittaessa hyötyä itsepuolustustilanteessa? Mistä oppinne tulee ja päivitetäänkö niitä?
Tyypillisimpiä kysymyksiä mitä kuulee, ovat juurikin yllä esitetyt, joten yritetäänpä vastata niihin.
Nimi suoraan suomeksi käännettynä tarkoittaa 'hyökkäykseen mukautuvan nyrkin tie', jonka voisi kuvailla vaikkapa näin: Opetetaan harjoittelijan kehonjäseniä toimimaan automaattisesti tietyissä tilanteissa, jolloin toiminta on luonnollista ja nopeaa ja pyritään välttämään reagointia joka on ajoituksen kannalta jo pahasti jäljessä.
Tilannetta voisi verrata esimerkiksi siihen, että henkilö ajaa autollaan etuajo-oikeutetulla tiellä kun yhtäkkiä kolmion takaa hänen eteensä tulee pimennosta auto. Kummin pitäisi tehdä ja kumpi on oikein, jarruttaa vaistomaisesti ja väistää, ennen kuin ehtii edes säikähtää kunnolla (toiminta) vai puntaroida kannattaisiko ensin jarruttaa ja sitten väistää ja väistäisikö vasemmalta vai oikealta (reagointi)...
Koulun opetus koostuu viidestä eri taistelulajista; Wing Chun kung fusta, Jeet Kune Dosta, Kali-Eskrimasta, Muay Thaista ja Maphilindo Silatista ja yhdestä puhtaasti itsepuolustuksellisesta lajista R.I.M.A:sta. Näistä lajeista muodostuu syllabys, jossa lajit nivoutuvat toisiinsa niin, ettei mitään taistelualuetta jätetä huomioimatta ja niin, että lajit tukevat toisiaan. Toisin sanoen esimerkiksi Wing Chun kung fussa tekemäsi harjoite saattaa löytyä hyvinkin samanlaisena Kali-Eskrimasta. Toki jokaisella lajilla on myös omat spesifisemmätkin tekniikat, vaan varsinkin alussa curriculumissa on otettu huomioon tämä lajien saumaton yhteensulautuminen.
Koulussa uskotaan, että kun yksilö on löytänyt itselleen toimivan systeemin, hän on myös paremmin rauhassa itsensä kanssa. Opetamme esimerkiksi tiettyyn hyökkäykseen kaksitoista eri tekniikkaa, joista oppilas saa itse valita juuri hänelle esimerkiksi koostaan johtuen juuri sopivimmat tekniikat. Vyökokeessakaan ei tekniikoilla ole aina nimeä tai tiettyä suoritustapaa, tehtävänä saattaa olla vaikkapa kepin riisto vastustajalta, jolloin harjoittelijalla on mahdollisuus valita tekniikan joka hänen omasta mielestään sopii hänelle parhaiten tehtävän suorittamiseen.
Vaikka sparraaminen ei olekaan se ainoa totuus niin toki JKDFI:ssa sparrataan kaikissa kuudessa lajissa niiden omien vaatimusten ja perusteiden mukaan, jotta harjoittelija tottuu myös hektisempään menoon kuin myös iskujen ja kivun sietoon. Kali-Eskrimasta järjestetään kerran vuodessa myös kilpailu, missä harjoittelija voi matsata toisia harjoittelijoita vastaan. Tätä kilpailua kutsutaan nimellä 'Kuninkuus-Kali' ja jokainen, joka on suorittanut punaisen vyön JKDFI:sta saa siihen osallistua.
Se, onko JKDFI:n opetuksesta tiukassa paikassa hyötyä, on aina myös jo pelkästään ympäristöolosuhteiden säätelemää (toisin sanoen onko esim. lumen liukastama maa) kuin myös pelkän tuurin sanelemaa (eihän esim. mikään jääkiekkojoukkue voita kaikkia otteluitaan). Sen voi kuitenkin puhtaalla omatunnolla sanoa, että prosentit itsensä puolustamisen onnistumiseen paranevat harjoittelun kera kuin ilman.
Oppimme tulevat guro Inosantolta (Kali-Eskrima, JKD, Maphilindo Silat), sifu Francis Fongilta (Wing Chun kung fu), Ajarn Surachai Sirisutelta (Muay Thai) ja sifu Jon Risteriltä (kaikki edellä mainitut lajit) jonka lisäksi myös JKDFI:n opettajilta näiden taitojen ja ymmärtämisen kehittyessä. Sifu Jon Rister ja sifu Francis Fong käyvät kerran vuodessa pitämässä meille seminaareja joissa oppimaamme käydään tarkan sihdin läpi. Tämän lisäksi JKDFI:n opettajat ja osa ohjaajista käy vuoro vuosin joko Dallasissa (Sifu Jon Risterin koululla) tai Atlantassa (Sifu Francis Fongin koululla) erillisillä ohjaajille suunnatuilla seminaareilla. Joten puhtain sydämin voi kyllä sanoa, että JKDFI:n kehityksestä pidetään hyvää huolta.
Lajit
Wing Chun kung fu
Laji opettaa jo heti ensiaskeleillaan, kuinka harjoittelijan tulisi käyttää rentoutta lihasten sijasta eikä taistella 'mies miestä vastaan' vaan pikemminkin käyttää vastustajan hyökkäyksen voimaa edukseen. Tämä periaate on hyvin vahvasti mukana koko harjoittelun ajan ja sitä myös korostetaan harjoituksissa monenlaisilla harjoitteilla. Tämän lajin historian mukaan on lajin kehittäjä ollut Nunna joten ei liene ihme, että lajin periaatteet ovat edellä mainitun tyylisiä. Toki pitää kuitenkin muistaa, että kuten sifu Francis Fong, pääopettajamme Wing Chun kung fussa, sanoo 'Wing Chun is not dancing or for pictures taking' eli kyseessä on tarvittaessa hyvinkin brutaali kamppailulaji ja harjoittelija oppii perin varhaisessa vaiheessa, että oppimiaan kamppailutekniikoita ei voi käyttää kuin äärimmäisessä hädässä.
Jeet Kune Do
Sijo Bruce Lee harjoitteli aikoinaan nimenomaan Wing Chun kung fua vaan huomasi myöhemmin, että yksi laji ei voi taata kamppailijalle kaikkien kamppailullisten osa-alueiden hallintaa. Joten juuri tästä syystä hän kehitti Jeet Kune Do:n (JKD). Tässä lajissa hän summasi jo oppimiaan taitojaan sekä lisäsi monista muista kamppailulajeista tekniikoita repertuaariinsa. JKD:ta voi opettaa sillä laji perustuu nimenomaan moninaisten eri tekniikoiden harjoitteluun; katosta lattiaan. Kattaen siis pystykamppailun (JKD kick boxing ja JKD trapping) että myös mattokamppailun (JKD grappling). Jo varsin alussa harjoittelija oppii lyömään sillä se todellakin on tehokkaimpia vastatekniikoita hyökkäyksen alussa jotta omattaisiin edes pienimuotoinen itsepuolustuskyky tarvitsematta ensin käydä vuosia opinahjossa.
Kali-Eskrima
Kali on satoja ja taas satoja vuosia vanha Filippiiniläinen taistelulaji, jonka tekemiset ovat monissa sodissa testatut. Harjoittelu aloitetaan heti varsin alussa kahdella kepillä jotta harjoittelija oppii koordinoimaan molempia käsiään. Toki myös yhden kepin osa harjoittelussa on tärkeässä roolissa, sillä sitä on helpompi hallita ja opetella tämän lajin lainalaisuuksia, kuten esimerkiksi eri hyökkäys- ja puolustuskulmia. Myös veitset ja niitä vastaan puolustautuminen ovat paljon esillä, eikä johtuen vähiten nykytilanteesta eli alati lisääntyvästä laittomasta terä-aseiden hallussapidosta. Toki aseetonkin (Panantukan 'Filippino boxing', Sikaran 'Filippino kicking', Pangimut 'trapping' ja Dumog 'Filippino grappling) taistelu tulee varsinkin myöhemmässä vaiheessa mukaan harjoitteluun yhä enenevissä määrin.
R.I.M.A
Tämä laji on kehitetty Wing Chunista koska nimenomaan Wingin etäisyys on hyvin yleinen homman niin sanotusti kaatuessa väkivaltaisesti niskaan. Hyvin moni tällainen tilanne tulee täysin yllätyksenä ja juuri tähän dilemmaan on Street Survival kehitetty. Jo heti ensimmäisissä harjoituksissa opetetaan oppilasta kestämään kovaa painetta ja pystymään puolustautumaan välittömästi jolloin ns. jäätymistä ei välttämättä ehdi tapahtua. Puolustautumista sekä pystyssä, että maassa aseiden kanssa tai ilman kuuluu varsinkin tämän lajin repertuaariin. Kuten kaikki muutkin JKDFI:ssa opetetut lajit myös R.I.M.A on jatkuvan kehityksen alla.
Muay Thai
Koulussamme harjoitellaan myös Muay Thaita, sillä tämän lajin tarjoamat edut ovat varsin kiistattomia. Lajissa myös sparrataan meillä, tosin vähemmissä määrin sillä tämä laji ei kuitenkaan ole meille se tärkein. Oppimme tulevat suoraan ajarn Surachai Sirisutelta.
Maphilindo Silat
Tässä lajissa guro Inosanto on yhdistänyt Malesialaisen, Filippiiniläisen ja Indoneesialaisen Silatin. Maphilindo Silatin suurin ero muihin Silat tyylisuuntiin on varmaankin se, että taistelu on tarkoitus käydä varsinkin alussa pystyssä johon jo pelkästään Silatin tulo pois viidakon kätköistä varmasti oikeuttaa.
MMA
MMA eli tuttavallisemmin sanottuna vapaaottelu on nyt myös meidän koulussamme mukana. Oppilaan pitää olla vähintään vihreän vyön tasolla ja osoittanut riittävää sitoutumista kilpailemiseen eli ollut muunmuassa mukana erillisissä MMA-treeneissä. Kunhan edellä mainitut ehdot täyttyvät niin kehään pääsylle ei ole esteitä, sillä kuulummehan myös vapaaotteluliittoon joka takaa meille mahdollisuuden päästä kilpailemaan.
Lisää artikkeleita
>Mitä_on_Wu_Hsin_Kuen?
Perustuu Sifu/Guro Jon Risterin haastatteluun vuodelta 2004.
>Wu_Hsin_Kuen_Oulun_historia
Sifu/Guro Risto Hietala.
>Matkaraportti_USA_2003
Sifu/Guro Risto Hietala.
>Matkaraportti_USA_2004
Sifu/Guro Risto Hietala.
>Sifu_Francis_Fongin_Wing_Chun_seminaari_Oulussa_2005
Sifu/Guro Risto Hietala.
>Wing_Chun_terminologiaa
Sifu/Guro Risto Hietala
>Kali-Eskrima_terminologiaa
Sifu/Guro Risto Hietala
>Oulu-Lehden Artikkeli
Jonna Pulkkinen / Oulu-Lehti